Ensimmäiset kuntavaaligallupit tulivat eilen. Ja tiedättekö mitä? On hyvä mieli. Ennen kaikkea siitä, että koen tämän porukan ja puolueen tekevän asioita, kuten oikein on. Näinä aikoina on usein tuntunut siltä, että vallassa olevissa puolueissa mennään sieltä, mistä aita on niin sanotusti matalin. Tehdään niin kuin on helpointa – ja mistä ei tule sanomista. Silloin ei kuitenkaan toimita ihmisten, kunnan tai valtionkaan parhaaksi. Sillä aina ei voi valita helpointa kommenttia tai päätöstä, joka vie asioita eteenpäin niin kuin itse haluaa.
Kun on muutenkin rankkaa – ja mennyt vuosi on varmasti ollut todella rankka monelle monistakin syistä, ei ole ehkä jaksettu paneutua kattavasti muihin asioihin. Ja on ihan selvää, että epidemian hoito on tärkeintä. Ihmishenget ovat tärkeitä ja olen kiitollinen siitä, että elän maassa jossa asia otettiin vakavasti. Olemme onnistuneet hyvin – vaikka monia asioita olisi voinut tehdä paremmin. Tätä pitää vielä jaksaa, ja kun tämä on ohi, tästä pitää oppia.
Mutta palaan tuohon alun ajatukseeni hyvästä mielestä. Minusta on ihan ääresti hienoa, että meillä on pätevät ja innostavat pormestariehdokkaat sekä vanhassa että uudessa pääkaupungissamme. He ovat valoisia persoonia ja maailman asioista monipuolisesti kiinnostuneita henkilöitä. Olen vierastaen lukenut kommentteja siitä kuinka meidän olisi pitänyt taktisesti valita ”parempi” vastustaja perussuomalaisten ehdokasta ajatellen. Poliittinen taktikointi on tietysti jossain määrin tarpeellista, mutta en voisi kuvitella Helsingille tai Turulle parempaa pormestaria kuin mitä Kirsi Piha tai Minna Arve voivat olla. Yksi tuttuni ihmetteli, miksi asia kiinnostaa minua Satakunnan Luvialla. Kyllä se vain kiinnostaa, sillä meidän suuret kaupunkimme ovat etulinjassa niin kovin monessa. Ja sillä on merkitystä, ketkä näitä kaupunkeja johtavat.
Aito halu vaikuttaa asioihin ja innostus tulevaisuudesta ovat jokaisen kuntapoliitikon tärkeimmät ominaisuudet, olet sitten ehdolla Eurajoella tai Tampereella tai Ivalossa. Ei siis halu säilyttää, vaan halu kehittää, mennä eteenpäin. Silloin nousee hymy huulille ja positiivisuus valtaa alaa. Suuret ideologiset ristiriidat harvoin näkyvät kuntapolitiikassa, eikä niillä siellä oikein ole sijaa, mutta on selvä, että ihmisten liikkumiseen, lasten koulutukseen, yritysten menestykseen ja luonnonsuojeluun liittyvät aiheet juontavat aina myös ehdokkaan arvomaailmasta.
Vaalipäivänä saatu luottamus on vasta puoli matkaa – kyse on myös paljolti siitä, kuinka vaaleissa annettua vastuuta neljän vuoden ajan omassa tehtävässään käyttää. Viekö eteenpäin vain itselle tärkeitä asioita, tai sellaisia, joista ei tarvitse olla eri mieltä? Vai viekö eteenpäin asioita, joista tietää, että ne on pakko tehdä? Kehittääkö omia ajatuksiaan osana oman ryhmän keskustelua vai ajaako omat agendansa aina pakolla läpi? Luottamus, oikeudenmukaisuus ja yhteinen hyvä mahdollisimman monelle kuntalaiselle voivat kuulostaa korulauseilta, mutta niihin kiteytyy se olennaisin kunnallisessa päätöksenteossa ja myös oman kokoomusryhmäni toiminnassa. Jokaisen pitäisi kohdallaan pohtia, mitä luottamus ja oikeudenmukaisuus tarkoittavat ja päätöksiä pitää pystyä tekemään yhteisen hyvän, ei vain oman ideologian tai asuinalueen tai henkilökohtaisen valta-aseman edun mukaisesti.
Luin aamulla, kuinka kyläkouluja taas kehutaan sosiaalisessa mediassa. Se on asia, josta ei oikein saa olla eri mieltä, eikä minulla ole siihen tarvettakaan. Mutta en ymmärrä, miksei myös isommasta koulusta – jotka meidän kunnassa nekin ovat suhteellisen pieniä – ei saisi hyviä eväitä elämään. Oma lapseni ainakin tulee koulusta joka päivä tyytyväisenä kotiin – siellä on tehty hyviä juttuja. Meillä on ihania opettajia, jotka tekevät todella ammattitaitoista työtä – oli kyseessä sitten minkä kokoinen yksikkö tahansa. ”Lähellä oleva turvallinen oppimisympäristö” on täyttä todellisuutta myös meillä, vaikka koulu on kyläkoulua suurempi. Ja tähän tulee saumattomasti pyrkiä. Siihen, että jokainen lapsi saa käydä koulua turvallisesti, oli koulun koko mikä tahansa. Ja mitä enemmän kokemuksia koulu lapselleni antaa – vaikka sitten niitä somessa mainittuja balettihyppyjä, sen paremmin hän paikkansa tässä maailmassa löytää. Lapselle elämä on ihme – joka päivä – häntä pitää kannustaa ja unelmia pitää olla vaikka taivaisiin asti.
Vanhan mahtipuolue Keskustan valtakunnallinen ahdinko on minusta asia, jonka pitäisi herättää meidät kaikki ajattelemaan poliittisen toiminnan tilaa. Elämme todella erikoisia aikoja, kun asetelmat näin muuttuvat ja toisaalta se on todellisuus, missä tällä hetkellä olemme. Arvokasta vastuunkantoa ja töitä yhteisten asioiden eteen on tehty Keskustassakin paljon. Ehkä ideologisella tasolla on kyse juuri siitä, halutaanko asioita säilyttää vai halutaanko katsoa eteenpäin. Maailma muuttuu ja siihen voi reagoida monin tavoin. Tietyt asiat on hyvä säilyttää, mutta ei niin, että se on itsestäänselvyys, vaan niin että ne tuovat jatkossakin hyvää.
Paljon on puhuttu myös siitä, kuinka hyvin Perussuomalainen puolue nyt kuvaa kansan tuntoja ja kuinka siellä asioita sanotaan selvästi. On helppoa olla äkkijyrkkä, kun ei tarvitse lausua kuin ehdottomuuksia. Maailma kuitenkin on harvoin ehdoton tai mustavalkoinen, maailma on aina paljon enemmän. Maailma on täynnä ihmisten välistä kanssakäymistä, iloa ja naurua, toiselta oppimista, muiden hyväksymistä vaikkei itse aina ymmärrä. Maailma on ennen kaikkea sitä, että tahtoo toiselle ihmiselle vain hyvää, sillä jokainen meistä on arvokas ja jokainen meistä osaa jotain, mitä toinen ei. Ehkä olen idealisti. Haluan uskoa siihen, että jokainen ihminen on hyvä ja että meillä on oikeudenmukaiset keinot toimiin, jos jonkun kohdalla näin ei ole.
Jokainen puolue Suomessa haluaa vain parasta mahdollista tulevaisuutta suomalaisille, mutta siihen päästään kovin erilaisin keinoin – kovin moninaisin arvomaailmoin. Ja nämä arvomaailmat ovat kuntavaaleissa äänestäjien arvioitavana. Vaikka kyse on usein hyvästä tyypistä tai tutusta, jota on helppo äänestää, kyseessä on myös tuon tietyn ehdokkaan edustaman puolueen arvomaailma ja joissain puolueissa myös aivan muiden, kuin itse valtuutettujen ajamien ryhmäpäätösten todellisuus. Asioiden lietsonta, kärjistäminen tai vääristely ei ole oikein. Suomalaiset ovat riittävän fiksuja päättämään itse, kun tietävät tosiasiat. Olen hyvillä mielin, kun tiedän, että suomalaiset äänestävät hyvää ehdokasta itselleen tärkeästä ja läheisestä puolueesta. Silloin päätöksenteko on asiantuntevissa käsissä.
Olen hyvillä mielin ennen kaikkea siitä, että tämä oma porukkani ajaa asioita, joilla on merkitystä meidän jokaisen arjessa. Että ne ovat olennaisen tärkeitä. Siitä, että voin luottaa puoluejohdon kommenttien olevan aina perusteltuja, harkittuja ja tähtäävän hyvään. On tärkeää, että halutaan tehdä hyvää, ei mustamaalata tai luoda ongelmia turhasta. Kritiikkiä pitää esittää, kun sille on tarve, mutta olen onnellinen siitä että Kokoomus puolueena esittää aina ratkaisuja.
Maailmassa on isoja globaaleja ongelmia, eikä ratkaisu niihin ole sulkea meitä ulkopuolelle, vaan meidän tulee olla entistä enemmän mukana. Jos tämä vuosi jotain on opettanut, niin sen, että yksin emme voi tällä pallolla elää. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kehityskulut kulkevat ja jos emme ole mukana, olemme ulkona. Ongelmien hoitaminen ei vaadi uhittelua, vaan sitoutumista yhteisiin päämääriin. Se vaatii sitä, että näemme omaa pihapiiriämme pidemmälle, ehkä jopa oman kuntamme ulkopuolelle maakuntaan ja vielä kauemmas – sinne kuuluisaan horisonttiin. Minulla on kotimaa, joka on aina kantanut vastuunsa ja on arvovalinta, mihin suuntaan tämä maa nyt halutaan viedä. Tämän kauniin maan pitää olla ilon, mahdollisuuksien ja unelmien maa, jossa jokainen voi yrittää, olla paras versio itsestään.
Välillä sitä miettii, että auttaako yhtään, jos kierrätän yhden leipäpussin sulkijan tai jogurttipurkin kannen. Kyse on kuitenkin valinnasta. Siitä että tekee, kuten sydän sanoo. Siitä että tekee oikein. Ehkä loppujen lopuksi, kun oikein tarkasti katsoo toista – sydän on kuitenkin oikealla.
Emilia Syväsalmi