Hanna Tuominen

Hanna Tuominen, 52 v. KTM, yrittäjä, johtajuusvalmentaja
Kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsen, Eurajoen Kokoomus ry:n varapuheenjohtaja

Olen ensimmäisen kauden valtuutettu ja poikkeuksellisesti pääsin heti myös kunnanhallitukseen. Taustalla vaikutti varmasti se, että olen seurannut kunnan hallintoa hyvin läheltä jo pitkään. Tulin Eurajoelle elinkeinoasiamieheksi vuonna 2002 ja vuodet 2004-2010 olin Rauman Seudun Kehitys Oy:ssä erityisesti Eurajoen yritysten ja eurajoen elinkeinotoimen toteuttajana. Olin aikanaan myös Vuojokisäätiön perustamisessa mukana ja sen ensimmäisenä toiminnanjohtajana kartanon restauroinnin aikaan.

Nyt olen toiminut 8 vuotta franchise-yrittäjänä LMI:n verkostossa (Leadership Management International Ltd.) erilaisten organisaatioiden johtajien ja esimiesten kehittymisen ja henkisen kasvun tukena. Päämäärien selkeyttäminen ja toiminnan parempi organisointi sekä innostava ja valmentava johtamisote parantavat myös liiketoimintaa ja -tulosta.

Luottamushenkilönä tunnen tämän ensimmäisen kauden aikana vasta päässeeni vähitellen sisälle asioihin. Alan nähdä, missä meillä on todellisia mahdollisuuksia kehittää kunnan toimintaa ja miten asioihin voidaan saada parannuksia aikaan. Tahtoisin jatkaa hyvin alkanutta matkaa 🙂

Yrittäjyys on kunnan tulevaisuuden kannalta aivan keskeisessä asemassa. Meillä pitäisi olla yrittäjyyskasvatus mukana varhaiskasvatuksesta alkaen. Se on ennen muuta asennetta, että voi pärjätä itse ja tehdä elämällään, mitä haluaa. Kunnan pitää luoda mahdollisuuksia yrittäjyyteen ja tarjota tilaisuuksia tehdä ja onnistua. Paikallisuus ei saa olla negatiivinen asia julkisia hankintoja tehtäessä! Kunnan pitää hoitaa kilpailutukset niin, että pienetkin yritykset voivat osallistua niihin reilusti ja tasavertaisesti.

Kaikille kuntalaisille pitäisi antaa eväät hyvään elämään: riittävät tiedot ja taidot taloudesta, yhteiskunnan toiminnasta ja omista mahdollisuuksista. Kunnan pitää tarjota tukiverkko vaikeuksien hetkellä, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni, vaan sen pitää auttaa eteenpäin elämässä.

Koulun tehtävä on opettaa hyvät kansalaistaidot, joihin luku-, kirjoitus- ja laskutaitojen lisäksi kuuluu yleissivistystä, käytöstapoja ja myös sosiaalisia taitoja. Koulu on ennen muuta lasten tulevaisuutta varten. Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus saada opetusta oman ikäistensä ryhmässä, riittävän suuressa koulussa, jotta voidaan esim. pelata joukkuepelejä liikuntatunnilla ja oppia tekemään ryhmätöitä saman ikäisten vertaisryhmässä.

Arvostan avointa keskustelua ja tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa. Esitykset tulee valmistella huolellisesti ja niitä ei saa ohjata pelko tai jonkin pienen ryhmän etu. Kunnan tulee palvella kaikkia kuntalaisia. Se ei ole vain kunnan työntekijäorganisaatio, vaan kunnan päätöksenteon näkökulman tulee aina olla koko kunnan etu. Sitä varten meidän pitäisi pystyä tekemään paljon pidemmälle tähtäävä strategia ja asettaa yhteisiä tavoitteita, joita tavoittelemme. Maailma ympärillämme muuttuu. Tavoite ei voi olla, että Eurajoki ei muuttuisi.