Maria Hollmén

Maria Hollmén, 48 v. johtava tietohallintoasiantuntija, maatalousyrittäjä
Kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen

Yhteisiä asioita ajanmukaisesti

Olen 48-vuotias johtava tietohallintoasiantuntija Ruokavirastossa ja osa-aikainen maa- ja metsätalousyrittäjä Luvian Mikolankylästä. Perheeseeni kuuluu mies, joka on päätoiminen viljelijä sekä kaksi teini-ikäistä tytärtä. Olin ensimmäisen kerran ehdolla kuntavaaleissa vuonna 1996, jolloin jäin ensimmäiselle varasijalle. Vuonna 2005 nousin varalta valtuuston. Olin ympäristölautakunnan puheenjohtaja vuosina 2008-2012 ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja 2012-2016. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja kunnanhallituksessa.

Eurajoen kunnalla on huippusijainti ja mahdollisuudet olla elinvoimainen ja vetovoimainen kunta. Meillä on mahdollisuus pitää veroprosentti yhtenä manner-Suomen alhaisimmista. Kunnan organisaatiota ja palvelurakennetta tulee uudistaa nykytarpeen mukaiseksi ja tehokkaaksi. Verorahat pitää käyttää sinne missä niistä saadaan mahdollisimman paljon hyötyä ihan jokaiselle kuntalaiselle. Joulukuussa tehty päätös rakentaa nykyaikainen liikuntahalli puukirkon päähän on oiva esimerkki investoinnista, joka tulee kaikkien kuntalaisten hyväksi.

Kun kunnan talous on ja pidetään kunnossa, voimme tarjota alueen parhaat palvelut. Kunnan pitää mahdollistaa monimuotoinen asuminen taajamassa, haja-asutusalueilla ja esim. ranta-alueilla perheiden toiveiden mukaan. Päivähoitopaikkoja tulee olla tarjolla riittävästi koko kunnan alueella.  Vain siten voimme pitää kunnan asukasmäärän jatkossakin kasvussa.

Kunnan tulee toimia aktiivisesti nykyisten yrittäjien mahdollisuuksien parantamiseksi sekä hankkia aktiivisesti alueelle uusia yrittäjiä. Yrittäjäneuvonnan täytyy olla nopeaa ja tehokasta ja toimia aktiivisesti uusien yrittäjien hankkimikseksi. Näin saamme kuntaan myös lisää työpaikkoja.

Vanhan sanonnan mukaan kakkua pitää kasvattaa ennen kuin sitä voidaan jakaa. Kun meillä on yrityksiä ja veronmaksajia, pystymme huolehtimaan paremmin myös vähempiosaisista. Eurajoen tulee olla aktiivisesti kehittämässä Keski-Satakunnan kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalveluita. Kuntayhtymän tulee huolehtia riittävistä resursseista ja panostaa ennaltaehkäisyyn. Kun perheiden mahdollisiin ongelmiin päästään kiinni jo varhaisessa vaiheessa neuvolassa, säästetään myöhemmin mm erityisopetuksen resursseja. Ikäihmisten kotona tuotettaviin palveluihin pitää panostaa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus asua pitkään kotona. Ja kun tulee aika että tarvitaan tuetumpaa asumista tai laitospaikkaa, paikka pitää järjestyä nopeasti ja sujuvasti läheltä; oma toive huomioiden.

Eurajoki on Satakunnan paras paikka asua, elää ja yrittää.

.