Kokoomus esitti ja kannatti yksimielisesti edelleen kuntaveron säilyttämistä 5,4%:ssa vuonna 2025. Tässä Hanna Tuomisen esitys kunnanvaltuustossa 11.11.2024. Esitystä kannatti Kristiina Isokorpi.
“Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muu yleisö,
Vuosi sitten päädyimme asettamaan kuntaveron 5,4 prosenttiin ja päätettiin käynnistää talouden tasapainottaminen eli menojen sopeuttaminen tuloja vastaavalle tasolle. Tavoite oli pysäyttää jatkuva kustannusten kasvu ja etsiä mahdollisia säästökohteita. Meillä on totuttu käyttämään rahaa säästelemättä, koska sitä on ollut reilusti, mm. Olkiluodon ansiosta.
Varaa säästöille on, kuten nytkin juuri äsken käsitellystä toteutumaraportista näkyy. Kun vuotta on kulunut 75%, budjetista on käytetty 69,3%. Hyvä niin, mutta todistaa siis, että budjetti on tarpeettoman suuri. Kuinka paljon sitä kannattaa kasvattaa ensi vuoteen? Nyt 2025 esityksessä käyttökustannukset ovat 4,3 miljoonaa viime vuoden tilinpäätöstä suuremmat. Siis 4,3 miljoonaa.
No, erillistä työryhmää ei talouden kehittämistä varten perustettu, vaan keskustelut käytiin kunnanhallituksessa. Vaikka paljon hyvääkin saatiin aikaan, niin paljon enemmänkin olisi voitu tehdä tiiviimmällä yhteistyöllä ryhmien kesken, puhumalla asioita auki ja tutkimalla tarkemmin, mitä budjetin luvut oikein pitävät sisällään. Miettimällä yhdessä, mikä oikeasti on tärkeää, mikä on kunnan tehtävä ja mitä voisi tehdä kustannustehokkaammin, välttäen tuhlaamasta liikaa rahaa.
Tätä työtä ei ole vielä tehty läheskään tarpeeksi hyvin ja aidosti yhdessä keskustellen, ratkaisuja hakien.
Kunnanhallituksen enemmistö valitettavasti oli sitä mieltä, että kustannusten perkaamisen ja hillitsemisen sijaan nostetaan veroprosenttia.
Emme ole kuntaliitoksen jälkeen vielä onnistuneet tekemään mitään säästöjä, vaikka hallintoon tuli liitoksessa paikoittain tuplamiehitys. 5 vuoden suoja-aika on ohitettu jo pari vuotta sitten.
Lasten määrä pienenee hurjaa vauhtia. Sen täytyy ruveta näkymään myös kunnan toiminnassa monin eri tavoin. Tänään päätetyt muutokset kouluverkkoon ovat yksi osa sitä.
Kunnan kiinteistöjen määrän vähentämisestä on puhuttu jo useita vuosia, mutta kovin hitaasti muutoksia tapahtuu. Rahaa tuhlautuu kiinteistöjen turhiin muutoksiin, väliaikaisten tilojen vuokriin ja turhista kiinteistöistä luopumisen viivästyminen laskee kiinteistöjen arvoa, kun ne menevät huonoon kuntoon.
Kunnankaan ei pidä tuhlata rahaa, vaikka sitä helppo onkin kerätä lisää nostamalla veroprosenttia. Se on kuntalaisten omaa rahaa, sitä ei pidä kerätä yhtään enempää kuin on välttämätöntä yhteisten perusasioiden hoitamiseksi.
Monissa kodeissa on talous tiukalla nyt muutenkin, yt-neuvotteluja käydään monilla työpaikoilla, monet yritykset ovat vaikeassa tilanteessa ja hinnat sen kuin nousevat. Nyt ei ole aika lisätä kuntalaisten verorasitusta nostamalla kuntaveroa.
Jos kunnassa olisi jo säästetty kovasti, tilanne olisi toinen. Mutta meillä ei ole tehty vielä mitään kompromisseja eikä vähennyksiä vielä minkään suhteen. Katsotaan nyt ensin, mitä voidaan tehdä, jos pienennetään budjettia esim. 5 %. Kunnan tase kestää vielä hyvin muutaman vuoden alijäämän ennen kuin monien vireillä olevien vihreän siirtymän hankkeiden verotuotot alkavat näkyä kuntataloudessa.
Se on kuitenkin aika varmaa, että jos verotusta nyt kiristetään, niin kustannusten nousu sen kuin jatkuu. Alaspäin veroa ei varmastikaan muuteta jatkossakaan.
Esitän, että kuntaveroprosentti säilytetään ensi vuonna 5,4%:ssa.”
Äänestystulos
Puheenjohtaja totesi valtuuston päättäneen äänin 19-16 hyväksyä kunnanhallituksen esityksen, vuoden 2025 tuloveroprosentti on 6,4.
